Nuorisoseurantalo Sampola

Sampola tarjoaa viihtyisät tilat selkein ja joustavin ehdoin perhejuhliin ja muihin tilaisuuksiin n. 200 hengelle aivan keskellä kirkonkylää. Keittiö on uusittu ja mahdollistaa pitojen valmistelun paikan päällä. Huomattakoon myös hyvät pysäköintitilat.

HISTORIAA

Rakennuksena Sampola on noin 100 vuotta vanha, varsinainen rakennusvuosi on tuntematon. Alunperin Sampola on Rikhard Elisanpoika Käkelän palstatilan asuinrakennus, jonka vastaperustettu Karvian Nuorisoseura osti kesäkuussa 1912 omakseen 4250 silloisella markalla ja lainarahalla. Kaksikerroksiseen "asuinriviin" rakennettiin kökällä ja rahallakin huvisali kylkeen. Talo sai nimen Sampola ja käyttöön vihkimyksen 27.7.1913. 

ns1.jpgYleinen käyttö alkoi heti, koska Sampola oli tuolloin kirkon lisäksi ainoa julkinen rakennus koko Karvian kirkonkylässä ja pitäjässä. Ensimmäiseksi pidettiin punaisin verhoin somistetussa Sampolassa jälleen yhdet ns. sortokauden eduskuntavaalit elokuussa 1913. Tanssin ja näytelmäharrastuksen takia jotkut hyveelliset nimittivät nuorisoseurantaloa "pirun kirkoksi".

Käyttöä on ollut todellakin laidasta laitaan lähes täydet 90 vuotta. Monet kunniakirjat Sampolan seinillä ovat todisteena vuosikymmenien vilkkaasta toiminnasta.

Taloa on laajennettu ja korjailtu keskimäärin 20 vuoden välein. Koko näyttämösiipi on 1930-luvulta; tuolloin Sampola käytännössä rakennettiin uuteen uskoon. Sittemmin korjauksia ja muutoksia on tehty 1950-luvulla, 1970-luvun lopussa sekä perusteellisemmin pitkin 1990-lukua, jolloin taloa on peruskorjattu ja ehostettu valtion varoin.

Tällä hetkellä Sampola on Karvian kulttuuritalo ja erityisesti seuran näyttelijöiden (teatteri Sampola) ja tanhuajien harjoitustila sekä esiintymispaikka, samoin kuin vierailevien tähtien kohtuullisen hyvä esiintymishuoneisto.

putka.jpgSampolan kesällä 2001 kohennettu liiterirakennus on rakennettu 1930-luvun alussa. Rakennus käsittää maalattiaisen puuliiterin, puiset ns. ulkohuoneet (eli puuceet) miehille ja naisille (nyt nekin lattialla varustettuina puuvarastoina), toisessa päässä ikkunallisen ja lankkulattiallisen varastohuoneen, jossa on leveät portaat ylätasanteelle, sekä erikoisuutena rakennuksen keskiosassa hirsiseinäisen putkan. Putkasta on käytetty nimitystä Raukkala; siinä on kaksi selliä ja etuhuone, kaikissa ikkunoissa vahvat kalterit ja ovissa lukittavat palkkiraudat. Käyttöä putkalla on ollut aina 1960-luvulle saakka. Valtio maksoi putkasta nuorisoseuralle vuokran.

Ulkorakennuksen päädyssä oli sodan aikana isohko ja korkea nelikulmainen ilmavalvontatorni.

Teatteri Sampolalla ja Tanhuajilla on ohjelmapalvelu! Lisätietoja puhelinnumeroista 040 840 4520 (Teatteri Sampola) ja 043 2006 072 (Tanhuajat)